Voimistelussa laskeutumiset ovat yksi kriittisimmistä hetkistä kehon kuormituksen kannalta. Esimerkiksi permannon tai hyppytelineen alastuloissa voimat voivat nousta jopa 12–14-kertaisiksi suhteessa urheilijan kehonpainoon. Tämä tarkoittaa, että niveliin – erityisesti nilkkoihin, polviin ja lonkkiin – kohdistuu hetkellisesti valtava isku. Jos tekniikka ei ole täysin hallinnassa tai alusta ei anna riittävästi periksi, rasitus voi aiheuttaa akuutteja vammoja tai pitkän aikavälin kulumia. Tällainen jatkuva mekaaninen kuormitus ei ole harvinaista, vaan tapahtuu jokaisessa harjoituksessa ja kilpailussa.
Ylävartalon nivelet, erityisesti ranteet ja olkapäät, ovat voimistelussa alttiina jatkuvalle rasitukselle. Nojapuilla, renkailla ja käsilläseisonnoissa kehon paino lepää usein pelkästään käsien varassa. Tämä edellyttää paitsi suurta voimaa, myös nivelten kykyä kestää toistuvaa puristusta, vetovoimaa ja kiertoliikkeitä. Esimerkiksi renkailla suoritettavat voimapidossa olevat liikkeet kuormittavat olkapään kiertäjäkalvosinta tavalla, joka voi johtaa tulehduksiin ja repeämiin. Ranteet taas altistuvat erityisesti silloin, kun ne ovat jännityksessä laajassa kulmassa, kuten käsinseisonnassa tai käsipainotteisissa siirtymissä.
Voimistelijat kärsivät tyypillisesti erilaisista rasitusvammoista, jotka syntyvät toistuvan kuormituksen seurauksena. Tyypillisiä vammoja ovat muun muassa jännetulehdukset, limapussin ärsytykset, rasitusmurtumat ja nivelkapselin ylirasitukset. Nämä vammat eivät välttämättä estä harjoittelua heti, mutta niiden kroonistuminen voi vaikuttaa sekä urheilijan suorituskykyyn että pitkän aikavälin terveyteen. Erityisesti nuorilla voimistelijoilla, joiden luusto on vielä kasvuvaiheessa, riski kasvulevyvaurioihin on kohonnut. Monet joutuvat harjoittelemaan kivun kanssa, sillä täydellinen kivuttomuus on usein harvinaista kilpakaudella.
Nivelten ja jänteiden suojeleminen vaatii systemaattista harjoittelun suunnittelua. Tämä tarkoittaa kuormituksen jakamista viikottaisesti, oikea-aikaisia lepopäiviä ja kohdennettuja lihaskuntoharjoituksia tukilihasten vahvistamiseksi. Lisäksi harjoittelussa käytetään usein erilaisia apuvälineitä, kuten pehmusteita, tukia ja teippauksia, jotta keho saisi edes osittain suojaa toistuvilta voimilta. Valmentajien ja fysioterapeuttien välinen yhteistyö on tärkeää, sillä vain yksilöllisesti räätälöidyt harjoitusohjelmat huomioivat kunkin urheilijan riskikohdat. Myös liikkeiden tekniikan säännöllinen analysointi auttaa pienentämään vammariskiä.
Kun keho altistuu säännöllisesti äärimmäiselle rasitukselle, siitä tulee olennainen osa urheilijan arkea. Voimistelijoilla ei ole ylellisyyttä unohtaa kehoaan hetkeksikään – jokainen harjoituspäivä vaatii kehonhuoltoa, lämmittelyä, tarkkuutta ja palautumista. Usein vammat eivät johdu yhdestä virheestä, vaan pitkään jatkuneesta kuormituksesta. Siksi kuuntelu – kehon signaalien tunnistaminen – on tärkeä taito, joka erottaa kokeneet voimistelijat muista. Kyky harjoitella tehokkaasti mutta hallitusti, ilman että rasitus kasvaa hallitsemattomaksi, on osa voimistelijan ammattitaitoa. Ja juuri siksi tämä laji vaatii enemmän kuin pelkkää taitoa – se vaatii kehon rajojen ymmärtämistä.